lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kortti pienelle pojalle

Kun viikko sitten poikkesin
Loreal Blondin luona, päätimme
pistää kaksistaan ( ainakin näin aluksi )
pystyyn kortit samoista materiaaleista ringin.

Silloin tällöin, ei siis mitään säännöllisiä välejä,
vuorotellen lähetämme toisillemme samanlaiset
materiaalit, mitä olemme itsellemme kasanneet.
Emmekä asettaneet mitään aikarajoja korttien
valmistumiselle, kunhan ne vaan tulee tehtyä.

Minä lähetin ensimmäisen kuoren, mutta enpä
ottanut kuvaa materiaaleista. Niin innoissani
ryhdyin tekemään korttia.



Toinen kortti sekä kuva materiaaleista
löytyvät täältä.
Leimasimen olen omistanut jo jonkin aikaa,
mutta vasta nyt sain siitä kortin aikaiseksi.
Eli leimat korteiksi.

1 kommentti:

  1. Kiva että teit ensin tällä paperilla kun minulla on tuo raitainen ensin!
    Isot pollukat tuottivat senverran päänvaivaa, että vasta toiseen korttiin sain yhden istumaan :)Hauska idea nuo nurkat.

    VastaaPoista